Viipurin vanha tuomiokirkko -hanke 2010-2020
Viipuriin muurattiin 1430–1440-luvulla kivinen kaupunginkirkko, joka arkkitehtuuriltaan ja koristelultaan oli erittäin korkeatasoinen. Seuraavalla vuosisadalla siitä tuli Viipurin hiippakunnan tuomiokirkko aina vuoteen 1710 asti, jolloin tsaari Pietari Suuren joukot valloittivat kaupungin. Sen jälkeen se oli vuoroin ortodoksinen kirkko, varastorakennus ja luterilainen kirkko. Helmikuussa 1940 rakennus tuhoutui ilmapommitusten aiheuttamassa tulipalossa, mutta seinämuurit jäivät paikalleen.
Talvisodasta lähtien kirkko on ollut rappeutuva raunio, johon ei Neuvostoliiton aikana juuri tunnettu kiinnostusta. Vieläkään se ei ole arvoaan vastaavassa asemassa kaupungin muistomerkkien joukossa.
Mikael Agricolan juhlavuosihankkeen yhteydessä kiinnitettiin huomiota myös Agricolan oletetun hautapaikan eli Viipurin vanhan tuomiokirkon raunioalueen suojelu- ja tutkimustarpeeseen. Kaatopaikalta näyttävän, eurooppalaisittainkin arvokaan kulttuurihistoriallisen kohteen saattaminen sen ansaitsemaan tilaan ja viipurilaisten arvotuksen kohteeksi tuotiin esille syksyllä 2008 Viipurin kaupungin ja Mikael Agricola -seuran alaisen muistomerkkitoimikunnan. Mikael Agricola -seura julkisti 27.6.2009 Viipurissa aloitteensa raunioalueesta kulttuuriperintökohteena. Viipurin kaupunki tukee hankkeen käynnistämistä.
Hankkeen tarkoituksena on tutkia arkeologian ja rakennustutkimuksen keinoin Viipurin kaupungin keskiajalla muurattua kivikirkkoa. Päämääränä on saavuttaa uutta tutkimustietoa rakennuksen asettamiseksi Pohjois-Euroopan kirkkorakennusten kokonaisuuteen. Pitkän ajan päämäärä on muodostaa rauniosta restauroinnin, konservoinnin ja korjauksen keinoin muistomerkki, joka paitsi keskiajan myös myöhemmän ajan elämää ja kulttuuria valaisevana kohteena kerää luokseen ihmiset niin Venäjältä kuin Suomesta sekä muualta maailmalta luoden yhteistä ymmärrystä sotien tuhoavasta merkityksestä ja kertomaan väkivaltaisten ratkaisujen turhuudesta.
Viipurin vanhan tuomiokirkon raunio ja kellotorni syyskuussa 2011. Kuva: Panu Savolainen