Mikael Agricola -seura

Kun Venäjä vuonna 1808 valloitti koko nykyisen Suomen, Viipuri oli ollut venäläinen kaupunki jo sata vuotta. (Kun Viipuria neuvostoaikana kutsuttiin vanhaksi venäläiseksi kaupungiksi, ei väite aivan perätön ollut. Kaupunki oli kuitenkin kuulunut Ruotsin valtakuntaan melkein kaksi kertaa niin kauan kuin Venäjään.) Kaupungin monivaiheinen historia ilmenee myös sen muistomerkeissä. Eikä Mikael Agricolan patsas ole ainoa, joka on pystytetty, poistettu ja taas pystytetty.

1900-luvun alkuvuosina Viipuriin pystytettiin kaksi huomattavaa, Ruotsin ajasta muistuttavaa patsasta. Agricolan lisäksi patsaan sai v. 1908 linnan perustaja Tyrgils Knutsson. Kun kaupunki sentään kuului Venäjän valtakuntaan, myös Venäjän valta sai muistomerkin. Vuonna 1910, kun oli kulunut 200 vuotta Viipurin valloituksesta, patsaan sai myös valloittaja, Pietari Suuri. Vaikka Aleksanteri II sai rauhassa seistä Helsingin Senaatintorilla, Viipurissa Venäjän keisarin muistomerkkiin ei suhtauduttu yhtä suvaitsevasti Suomen itsenäistyttyä.  Jotkut sotilaat kaatoivat sen omavaltaisesti kesällä 1918, eikä sitä palautettu paikalleen. Sen tilalle pystytettiin Suomen leijona. Talvisodan jälkeen venäläiset puolestaan vaihtoivat sen Pietariin, jonka suomalaiset puolestaan taas poistivat jatkosodan aikana. V. 1944 tapahtui toistaiseksi viimeinen vaihto, kun venäläiset jälleen palauttivat keisarinsa kuvan paikalleen. Leninin ohella se esittää  nyt jo varsin pitkää venäläisvallan aikaa Viipurissa.

Viime sotien melskeissä myös Ruotsin marski Tyrgils Knutsson menetti julkisen paikkansa, mutta patsas säilyi varastossa ja pystytettiin uudestaan uuden Venäjän luvalla v. 1993 kaupungin 700-vuotisjuhlien yhteydessä.

Suomen leijonakin on löydetty, vaikka huonossa kunnossa, Monrepos´n puistosta, jossa se kuulemma runneltuna seisoo.

Vaikka Agricolan patsaallakin on takaan arvoitukselliset seikkailut, se voitiin palauttaa katukuvaan rauhallisesti ja ystävyydessä venäläisten kanssa. Voimme vain toivoa, että muistomerkki koetaan myös Viipurissa tulevaisuutta rakentavana menneisyyden hallintana.  Esiintyyhän muistettava henkilö siinä rauhantekijänä, eikä kilpaile vallanpitäjän paikasta kenenkään kanssa.

(Tämän kirjoituksen tiedot perustuvat Max Engmanin äskettäin ilmestyneeseen teokseen ”Pitkät jäähyväiset. Suomi Ruotsin ja Venäjän välissä vuoden 1809 jälkeen,” Suosittelen teosta isänmaan historiasta kiinnostuneille.)

1.7.2009 Keijo Perälä

Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona 1. heinäkuuta 2009 kello 18.08 ja sen aiheena on Muistomerkkihanke. Artikkelin on kirjoittanut Keijo Perälä. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.