Mikael Agricola -seura

Mikael Agricola julkaisi suomeksi yhdeksän kirjaa. Ensimmäinen oli pieni aapiskatekismus, Abckiria, jonka ilmestymisvuosi oli todennäköisesti 1543. Ensimmäisestä painoksesta on säilynyt vain muutamia lehden riekaleita. Aapisesta tunnettiin pitkään vain ensimmäinen 16 sivun mittainen arkki, mutta vuonna 1966 löydettiin kahdeksan lisäsivua, jotka paljastuivat aapisen loppuosaksi. Sivut ovat kolmannesta painoksesta, joka julkaistiin Agricolan kuoleman jälkeen.

Aapisen esikuvana oli useita ulkomaisia katekismuksia, joita Agricola ei kuitenkaan noudatellut tarkasti. Jotkin osat ovat yhteisiä kaikille: käskyt, uskontunnustus, Isä meidän ‑rukous sekä kasteen ja ehtoollisen sakramentit. Toisaalta Agricolalla on osia, jotka puuttuvat hänen tärkeimmistä esikuvistaan: aakkoset, Enkelin tervehdys, kellonsoittorukoukset ja lukusanat. Agricolan käännöstyölle oli alusta alkaen ominaista lähteiden vertailu, rinnakkainen käyttö ja esikuvien itsenäinen valikointi.

Aapisen jälkeen Agricola toimitti painoon Rucouskirian Bibliasta, joka ilmestyi vuonna 1544. Se oli kooltaan pieni mutta sitäkin paksumpi: sivuja on kaikkiaan 877. Teos on kaunistettu puupiirroskuvilla, ja koristeena on käytetty punaista painoväriä.

Rukouskirjan ensimmäiseen osastoon on koottu rukouksia Raamatusta, mm. psalmeja. Toisessa osastossa ovat kirkkovuoden jumalanpalveluksissa tarvittavat rukoukset.  Kolmannen osaston rukoukset ovat henkilökohtaista hartaudenharjoittamista varten. Tähän Agricola on ammentanut aineksia sekä keskiaikaisesta perinteestä että uudesta reformaatioajan kirjallisuudesta.

Rukouskirjan alussa on kalenteri, jossa on lueteltu kunkin kuukauden päivät, pyhimysten nimikkopäivät sekä tärkeimpiä vuodenkiertoon liittyviä ilmiöitä. Osa päivistä on merkitty asteriskilla, tähtimerkillä. Ne olivat huonoja päiviä, jolloin ei kannattanut tehdä mitään tärkeätä. Lisäksi annettiin tietoja mm. ajanlaskusta, tähtien tutkimisesta, ennustamisesta, lääkintätaidosta, anatomiasta ja psykologiasta.

Agricolan pääteos oli Se Wsi Testamenti. Sitä hän oli ilmeisesti alkanut suomentaa jo ennen lähtöään Wittenbergiin vuonna 1536. Kääntäminen, käännöksen hiominen ja painattaminen kestivät kauan, ja teos ilmestyi painosta vasta 1548. Sen alussa on kaksi suorasanaista alkupuhetta. Niistä jälkimmäisessä Agricola kertoo käyttämistään lähteistä, suomalaisten käännyttämisestä kristinuskoon ja omasta käännöstyöstään.

Seuraavaksi olivat vuorossa liturgiset kirjat. Vuonna 1549 painettiin Käsikiria Castesta ia muista Christikunnan Menoista. Sen avulla pappi osasi kastaa lapsia, vihkiä aviopareja ja ottaa synnyttäneitä äitejä jälleen kirkon yhteyteen. Käsikirjasta pappi sai ohjeet myös sairaskäynteihin, ruumiin siunaamiseen ja jälkeenjääneiden lohduttamiseen. Käsikirja opasti, miten mestattavaa piti valmistaa rangaistukseensa, jotta kuolema koituisi hänen syntiensä sovitukseksi.

Samana vuonna ilmestyi Messu eli Herran Echtolinen, joka sisälsi suomenkielisen jumalanpalvelusjärjestyksen. Ehtoollisjumalanpalvelus oli papeille tuttu toimitus jo keskiajalta, mutta reformaation jälkeen sekin piti suorittaa kansankielellä ja kaavaan tuli monenlaisia muutoksia. Messun perään Agricola lisäsi osia Vanhan testamentin profetioista, joita pappi saattoi lukea epistolatekstien asemesta.

Vuonna 1549 Agricola julkaisi vielä kolmannenkin teoksen pappien käsikirjastoon. Se meiden Herran Jesusen Christusen Pina kertoi Jeesuksen kärsimyshistoriasta, joka oli kuvattu evankeliumeissa osittain eri tavoin. Jotta erot eivät olisi hämmentäneet kansaa, pappien piti sovittaa yhteen kertomukset ja selittää niiden ristiriitaisilta näyttävät kohdat. 

Seuraavaksi Agricola keskittyi Vanhaan testamenttiin. Wittenbergiläisen opettajansa Johannes Bugenhagenin esikuvaa noudatellen hän suunnitteli kokonaisuutta, johon sisältyisivät kaikki 150 psalmia sekä valikoima profeettojen kirjoista.  Ensin hän tarttui psalmeihin, joista osan hän oli jo kääntänyt rukouskirjaansa. Dauidin Psaltari valmistui vuonna 1551.

Psalttarin jatkoksi Agricola suomensi osia profeettakirjoista. Alkuaan hänen tarkoituksensa oli ehkä ollut koko Raamatun suomentaminen, mutta viimeistään Psalttarin valmistumisen jälkeen hän totesi tehtävän mahdottomaksi. Vuonna 1551 ilmestyneen teoksensa Weisut ia Ennustoxet alkurunossa hän vertasi itseään kimalaiseen, joka hakee yrteistä parhaan osan eli meden ja hunajan.  

Vuonna 1552 painettu Ne Prophetat Haggaj, SacharJa, Maleachi jäi Agricolan viimeiseksi teokseksi. Kolmen pikkuprofeetan kirjat ilmestyivät erikseen käytännön syistä. Aineiston toimittaminen kirjapainoon Tukholmaan ei onnistunut talvella jääesteiden takia. Teoksen loppuun Agricola lisäsi vielä muutamia osia Mooseksen kirjoista.  

Valtaosa Agricolan julkaisemasta kirjallisuudesta oli muista kielistä käännettyä. Kiinnostavia poikkeuksia ovat Agricolan omat kommentit ja runot, joita on sekä Rukouskirjassa että Vanhan testamentin osissa. Niissä pääsevät esiin Agricolan oma kielenparsi ja ajattelutapa.

(K. H.)

Tämä artikkeli on julkaistu maanantaina 27. syyskuuta 2021 kello 12.23 ja sen aiheena on Tietoiskut. Artikkelin on kirjoittanut Kaisa Häkkinen. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.