Mikael Agricola -seura

Ensimmäiset suomeksi painetut kirjat syntyivät luterilaisen reformaation tarpeisiin. Papit tarvitsivat työssään rukouksia, messun ja kirkollisten toimitusten kaavoja sekä Raamattua tai ainakin sen tärkeimpiä osia suomen kielellä. Mikael Agricola oli ensimmäinen ja pitkän aikaa ainoa kirkonmies, joka onnistui suomentamaan ja painattamaan tarpeellista kirjallisuutta Tukholman kuninkaallisessa kirjapainossa.

Koska uskonnollinen kirjallisuus oli kansainvälistä, Suomi ja suomalaisuus jäivät siinä yleensä taka-alalle. Kuitenkin Agricolan tuotannossa on kohtia, joissa Suomen olot tavalla tai toisella pääsevät esiin. Jo ennen ensimmäisen kirjansa ilmestymistä Agricola työskenteli Turun tuomiokapitulin kirjurina, ja tällöin hän laati kuninkaan kanslialle luettelon Turun tuomiokirkon ja sen papiston verotuloista. Varsinaista kirjanpitoa ei Agricola tehnyt itse, vaan hän kopioi jo aiemmin kerätyt tiedot yhtenäiseen asiakirjaan. Vuosina 1541‒1542 laadittu selvitys oli ruotsinkielinen, mutta siinä mainittiin useita suomenkielisiä paikkakuntien ja maatilojen nimiä eri puolilta maata.

Agricolan ensimmäinen julkaisu oli Abckiria, jonka loppuun oli lisätty ”Suomen luku” eli suomenkieliset lukusanat. Alussa oli lueteltu kirjainmerkit ja joukko kirjainyhdistelmiä, mutta niiden osalta Agricola ei vielä päässyt suomen kielen ominaislaatua kuvaavaan ratkaisuun. Äänteiden ja kirjainten suhde vakiintui nykyiselle kannalleen vasta vähitellen seuraavien vuosisatojen kuluessa.

Agricola ei anna kovin mairittelevaa kuvaa Suomen papistosta. Rukouskirjassa on runoja, joissa nuhdellaan laiskoja ja mukavuudenhaluisia kirkonmiehiä opetus- ja saarnatehtävien laiminlyönnistä. Ei ole varmaa tietoa siitä, miten kirjaimellisesti nämä kuvaukset pitivät Suomen oloissa paikkansa, mutta Uuden testamentin alkupuheessa Agricola toistaa moitteensa ja toteaa, että osa papeista peräti puolustelee laiskuuttaan sillä, ettei osaa sen enempää latinaa kuin ruotsiakaan eikä siis pysty lukemaan tarpeellisia kirjoja. Käsikirjassaan Agricola varoittaa erityisesti siitä, ettei kastetta suorittava pappi saisi olla juopunut tomppeli.

Uuden testamentin kahdesta alkupuheesta jälkimmäinen sisältää tietoja Suomen historiasta, hallinnosta ja maantieteestä. Suomen käännyttämistä kristinuskoon Agricola kuvaa Ruotsin reformaattorin Olavus Petrin kronikkaa noudatellen. Hän kertoo myös maan sisäisistä rauhattomuuksista ja heimojen välisestä eripurasta. Aivan alussa hän puhuttelee erikseen suomalaisia, hämäläisiä ja karjalaisia, joita varten hän on Uuden testamentin suomentanut. Toisaalla hän mainitsee myös pohjalaiset.

Käännöstyössään Agricola kertoo käyttäneensä Varsinais-Suomen murretta, koska kristinusko oli vakiintunut maan lounaisosissa aiemmin kuin muualla. Toinen tärkeä peruste oli se, että Varsinais-Suomessa sijaitsivat Turku, tuomiokirkko ja piispanistuin. Nimitys Varsinais-Suomi ei ollut käytössä vielä Agricolan aikana, vaan Suomi saattoi tarkoittaa joko Suomen lounaisosaa tai Ruotsin valtakunnan itäistä osaa kokonaisuudessaan. Turun kaupungin suomenkielinen nimi mainitaan ensi kertaa Agricolan teoksissa ja usein muodossa Suomen Turku. Kaupunki on kyllä mainittu asiakirjoissa jo aiemmin, mutta latinan tai ruotsin kielellä.

Samassa esipuheessa Agricola kuvaa Suomen aluejakoa käyttäen lähteenään saksalaista maantieteilijää ja kartografia Jakob Ziegleriä, jonka mukaan Suomi jakautui seitsemään lääniin. Agricola kuvaa lyhyesti myös etelä- ja lounaisrannikon, saariston ja Pohjanmaan ruotsinkieliset alueet, joille oli saapunut siirtolaisia Ruotsista. Naapurikansojakin mainitaan, esimerkiksi ruotsalaiset ja ”venhäläiset”.

Psalttarin alkuruno on Agricolan tuotannon tunnetuimpia kohtia. Siinä hän kuvaa hämäläisten ja karjalaisten pakanallisia jumalia ja kertoo, millaisia paheksuttavia tapoja Suomessa noudatettiin ennen oikean uskon vakiintumista. Monet mainituista jumalista ovat samoja, joita myöhemmin tavataan Kalevalan henkilöhahmoina, esimerkiksi Väinämöinen, Ilmarinen ja Tapio. Agricola on ollut ilmeisen kiinnostunut kansanperinteestä, sillä hän mainitsee pariinkin kertaan Ukon kunniaksi vietetyt vakkajuhlat. Rukouskirjassaan hän siteeraa kansanomaista sääennustusta ja esittää eläinten tiineysajoista kertovan runon.

Alkurunoissaan Agricola kuvaa myös suomalaisten elinkeinoja ja hyötykasveja. Ohran, nisun, rukiin ja kauran lisäksi mainitaan mm. herneet, pavut, kaalit, nauriit, hamput ja liinat eli pellavat. Eräässä reunahuomautuksessa Agricola kertoo Suomessa vuonna 1551 vallinneesta nälänhädästä, jolloin ihmisparkojen täytyi henkensä pitimiksi syödä vehkan juuria, koivunlehtiä, olkia ja hevosenkakkaroita.

Vaikka korkeasti koulutettu ja monia kieliä taitava Agricola kuului kiistatta valtakunnan eliittiin, hän luki itsensä suomalaisten joukkoon. Weisujen alkurunossa hän kirjoittaa ”me suomalaiset” tarkoittaen sekä itseään että muita suomen kielen taitajia, jotka ennemmin tai myöhemmin saisivat käännetyksi koko Raamatun suomen kielelle.

(K. H.)

Tämä artikkeli on julkaistu maanantaina 27. syyskuuta 2021 kello 12.21 ja sen aiheena on Tietoiskut. Artikkelin on kirjoittanut Kaisa Häkkinen. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.