Mikael Agricola -seura

Lainasin kirjan, joka on suomennettu kroatian kielestä (siis entisestä serbo-kroatiasta) nimellä Elian tuoli. Katsoin alkuteoksen nimen: ”Elijahova stolica”. Stolica. Sehän on sama sana kuin meidän tuolimme, ruotsin stol ja saksan Stuhl. Ehkä siihen on syynsä, että kuulumme samaan valtioliittoon Kroatian, mutta emme tšeremissien kanssa.

Meille on opetettu, että suomen kieli on sukua suomalais-ugrilaisille kielille. Jos vähänkin perehtyy esimerkiksi Siperian ”sukukansoihin”, tyhmempi voi kyllä ihmetellä, mitä yhteistä meillä on heidän kanssaan. Ruotsissa tuntuu paljon tutummalta, vaikka on nimenomaan opetettu, että emme ole mitään kielisukua heidän kanssaan. Mikä merkitys tällaisella teoreettisella kielisukulaisuudella on?

Vain harva on rohjennut julkisesti epäillä sen merkitystä. Yksi uskalikko on Matti Klinge, joka on jopa kirjoittanut, että suomen kieli on enemmän sukua ruotsin kielelle kuin monille suomalais-ugrilaisille. Minusta on tuntunut, että tuossa on jotain perää, vaikka ymmärrän, että lingvistiikassa omaksutun määritelmän mukaan kielet eivät ole sukua toisilleen. Meille maallikoille on nimenomaan tähdennetty, että yhteiset sanat eivät merkitse sukulaisuutta, ellei yhteisyys ole tuhansia vuosia vanhaa. Muuten sanat ovat vain lainattuja.

Suomalais-ugrilaisen kielikunnan löytämisellä oli suuri merkitys suomalaisten kansallisuustietoisuutta rakennettaessa. Useampikin kielentutkija tuhosi terveytensä Siperian kauheissa pakkasissa.

Kun suomalaista identiteettiä rakennettiin, moni omaksui ruotsalaisvihan sen olennaiseksi osaksi. Ymmärrettävää sekin. Olihan ruotsalaisuus juuri se, josta meidän oli riuhtaistava itsemme irti. Vieläkin meidän on vaikea tunnustaa, ettei mitään suomalaista kulttuuria oikeastaan ole. Jos katselee Ruotsin tv:stä ohjelmia, joissa kuvaillaan ruotsalaisten luonteenomaisia piirteitä, siellä luetellaan samat ominaisuudet kuin Suomessa vastaavassa yhteydessä. Onko kielten kieliopillinen samankaltaisuus sen kummempaa sukulaisuutta?

Kun Suomen suuriruhtinaskunta perustettiin Venäjän yhteyteen, kaikille oli selvää, että olimme olleet ruotsalaisia. Sen vuoksi olikin pulmallista, keitä me nyt olisimme. Suomalaisiksi ryhtymiselle ilmaantui yllättävä tukija. Armfeltin mukaan keisari halusi meidän olevan suomalaisia. Ja mehän ryhdyimme suomalaisiksi, ensin vähitellen mutta lopulta oikein kiivaasti. Niin kiivaasti, että kuuluisasta lauseesta ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla,…” on johdonmukaisesti jätetty pois sana ”enää”. Pienellä sanalla olisi suomalaisille opetettu paljon historiaa.

Venäjänsuomalainen elokuvatähti Ville Haapasalo esittelee Suomen tv:ssä ”sukulaiskansojamme” Venäjällä. Hän on sukulaisuudesta kovin innoissaan ja etsii suomalais-ugrilaisen kulttuurin jäänteitä. Ja etsivähän löytää, uhrilehtoja ja muuta muinaisuskontoa. Hänen mielestään ne ovat jäänteitä myös meidän muinaiskulttuuristamme. Meidän oma kulttuurimme on siis sitä. Luvalla sanoen sukulaisuutemme kroaattien kanssa on kiinnostavampi. Erään haastattelun mukaan presidentti Niinistö sanoi äskettäin: ”Jollei olisi eurooppalaisuutta, niin mitäs me olisimme?” Olipa ns. hyvä kysymys.

Tämä artikkeli on julkaistu maanantaina 4. helmikuuta 2013 kello 21.35 ja sen aiheena on Ajankohtaista. Artikkelin on kirjoittanut Keijo Perälä. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.