Aleksandr Saksa 1951–2022
maanantaina 20. helmikuuta, 2023Karjalan rautakauden ja keskiajan merkittävä arkeologian ja historian alojen tutkija Aleksandr Ivanovitš Saksa menehtyi 14. elokuuta kuluvaa vuotta. Hän oli syntynyt Petroskoissa 11. elokuuta 1951. Lapsuutensa hän vietti pääosin Inkerin Kupanitsassa, tuolloisesta Leningradista kaakkoon olevassa maalaiskunnassa, jonka Korkka-nimisessä kylässä suvun talo oli. Aleksandrin, Sašan, lapsuuden kieli oli inkerinsuomi.
Aleksandr Saksa sai virikkeen arkeologiaan elämäntiellään asuinympäristönsä muinaisuudesta, rautakauden lopun hautakummuista. Muistellessamme kerran Viipurissa lapsuuksiamme huomasimme yhtäläisyyden elämissämme: molemmat olivat lapsina kaivaneet maata niin kuin ”oikeat” arkeologit. Samalla myös kohteet olivat mutkien kautta erikoisella tavalla sukua toisilleen: hän kaivoi Kupanitsan muinaisgermaanista menneisyyttä, minä Oulussa saksalaisten toisen maailmansodan aikaisen varikon paikalla. Olimme samaa mieltä: sittemmin nuo kaivelut vaikuttivat tulevaisuutemme elämänvalintaan samoihin aikoihin 1970-luvun alussa.
Kuten arkeologian opiskelijan elämään kuuluu, teki Sašakin kenttätöitä ammattiarkeologien ohjauksessa ja opastuksella esimerkiksi Käkisalmen linnoituksella, jonka historia teki häneen erityisen vaikutuksen. Sen kautta hän sanojensa mukaan hahmotti ensimmäisen kerran niitä monimutkaisia muinaisia valta- ja valtaustapahtumia sekä tapahtumainkulkuja, joiden poliittiset jäljet olivat voimakkaasti olemassa ja joita pidettiin yllä Neuvostoliitossa vielä 1970-luvulla ja pitkälle sen jälkeenkin aina nykypäiviin asti.
Opiskeluaikanaan Aleksandr osallistui myös Viipurin kaupunkiarkeologiseen tutkimukseen Vjatšeslav Tjulenevin johdolla ja opastuksella. Alue oli neuvostoliittolaisessa yhteiskunnassa vieläkin arempi ja polttavampi tutkimuspoliittinen kenttä kuin Käkisalmi. Hän oli muun muassa mukana kaivauksilla, joissa löydettiin osa 1470-luvulla rakentamaan aloitettua Viipurin kaupunginmuuria sekä sen lisäsiipeä, joka 1550-luvulla yhdisti muuratun kuuluisan Pyöreän tornin osaksi kaupunginmuurin linnoitusvyöhykettä. Muurien sijainti merkittiin kaivausten jälkeen kadun ja torin pintaan muusta pinnoitteesta eroavalla kiviaineksella. Se lienee edelleen paikallaan kertomassa havainnollisella tavalla kaupungin vanhemmasta historiasta ja historian elävöittämisestä. Viipurin kaivauksia ja niiden seurantaan hän jatkoi vielä viimeisinä vuosinaan julkaisten niistä perustavan tärkeitä synteesikirjoituksia.
Hän työskenteli 1970-luvulla laajemminkin kesäisin erilaisilla kaivauksilla, pääosin Karjalan Kannaksella, mutta myös Äänisen alueella. Samalla hän sai kaivauskauden ulkopuolella käytännön kokemusta löytöjen puhdistamisessa, luetteloinnissa ja kaivauskarttojen piirtämisessä. Jo samalla vuosikymmenen lopulla hän pääsi osallistumaan Suomalais-neuvostoliittolaisen tieteellis-teknisen yhteistyökomitean (ns. TT-komitea) arkeologian alan työryhmän työskentelyyn. Se tuli avaamaan suomen kielen taitoiselle Aleksandrille mahdollisuuden laajaksi muodostuneeseen ystäväkuntaan ja yhteistyöhön valtiorajan länsipuolella.
Pietarin tiedeakatemiaan affilioituneena hän saattoi jatkaa arkeologian opiskelujaan, jotka suuntautuivat yhä voimakkaammin Karjalan myöhäiseen rautakauteen ja keskiaikaan. Neuvostoliiton kommunistisen diktatuurin romahdettua 1991 ja yhteiskunnan lyhyeksi jääneen demokratisoitumisen aikana Saksa pääsi Joensuun yliopiston, nykyisen Itä-Suomen yliopiston, jatko-opiskelijaksi. Täällä hän vuonna 1998 väitteli filosofian tohtoriksi tutkimuksellaan Rautakautinen Karjala, Muinais-Karjalan asutuksen synty ja varhaiskehitys. Väitöstilaisuuden jälkeinen karonkka oli kaikkien läsnäolijoiden mieliin jäänyt tilaisuus, jossa venäläiset ja suomalaiset arkeologit vapautuneesti saattoivat muistella aikaisempia monien kirjoitettujen ja kirjoittamattomien sääntöjen sitomia yhteyksiä ja yhteistyötä samalla silti nähden tulevaisuuden lupaavat näköalat. Pian tämän jälkeen Saksasta tuli Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksen dosentti. Toista väitöskirjaansa Karjalan varhaishistoriasta hän puolusti Pietarin valtionyliopistossa vuonna 2007. Hän oli yksi tärkeimmistä monumentaalisen Viipurin läänin historian kirjoittajista.
Mikael Agricola -seuramme piiriin Aleksandr Saksa tuli 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ollen mukana Kuolemanjärven Agricola-muistomerkin kunnostus- ja ylläpitohankkeessa. Erityisen tärkeäksi hänen roolinsa muodostui seuran päätettyä pystyttää Viipuriin uudelleen toisen maailmansodan aikana kadonnut Mikael Agricolan muistoveistos. Dosentti Saksa toimikin tässä yhteydessä korvaamattomana yhteyksien luojana venäläiseen byrokratiaan ja kirkolliseen maailmaan. Agricola-muistomerkin paljastaminen 5.6.2009 oli yksi Mikael Agricola -seuran merkittävimpiä tekoja
Seuramme yhteistyö Viipurin suuntaan jatkui tämän jälkeen voimakkaana. Vuosikymmenen lopussa käynnistettiin suuri hanke, Viipurin keskiaikaisen kaupunginkirkon ja samalla alkuperäisen Viipurin hiippakunnan (1554–1723) tuomiokirkon arkeologiseksi tutkimukseksi ja restauroimiseksi. Rakennus oli monien vaiheiden jälkeen tuhoutunut lopullisesti talvisodan pommituksissa helmikuussa 1940 ja jäänyt raunioksi, jonka asema neuvostoliittolaisessa ja sen jälkeen venäläisessä kulttuuripolitiikassa oli ristiriitainen.
Seuramme hankkimin apurahoin ja avustuksin kaupunginkirkon rauniossa tehtiin laajoja arkeologisia tutkimuksia. Aleksandr Saksa johti niitä ja niistä vastasi Venäjän muinaismuistolain mukaan. Työ kasvoi sekä venäläisten että suomalaisten kenttäavustajien turvin kasvoi tutkimukselliseksi ja kulttuuripoliittiseksi avainhankkeeksi aikana, jolloin Venäjän kehitys epädemokraattiseen suuntaan oli vielä alussaan. Aleksandr Saksan osuus seuramme vankkumattomana tukena ja tieteellisen kenttätutkimuksen takaajana oli ratkaiseva. Hänen työnsä henki elää, vaikka aika on muuttunut kylmäksi ja yhteistyötä ei enää voi olla.
Heikentyvän terveytensä takia Saša siirtyi vähitellen sivummalle työelämässä, mutta seuramme yhteys häneen säilyi. Hän muun muassa piti merkittäviä esitelmiä seuran kokouksissa arkeologisesta tutkimustyöstään Viipurin kaupungissa ja Viipurin keskiaikaisen kaupunginkirkon tutkimuksessa. Hän myös jatkoi työtään Venäjän tiedeakatemian Aineellisen kulttuurin historian laitoksen johtavana tutkijana ja konsulttina.
Aleksandr Saksa siunattiin Pyhän Marian kirkossa Pietarissa ja laskettiin haudan lepoon Kupanitsassa. Hänen muistonsa Karjalan ja Viipurin esihistorian ja keskiajan tutkijana, yhteistyökumppanina kahden erilaisen valtion välillä sekä lämpimänä, rakastettavana ja viisaana ihmisenä säilyy muistossamme.
Markus Hiekkanen, 21.11.2022
