Mikael Agricola -seura

Agricolan aikana Pernaja oli noin kaksi kertaa nykyistä laajempi. Pitäjä oli pääosin ruotsinkielinen, mutta sen pohjoisosissa Myrskylässä ja Porlammilla puhuttiin suomea. Ruotsinkielisellä alueella on vanhoja suomalaisia paikannimiä, esim. Härkäpää, Sarvisalo, Sarvilahti, jotka todistavat pitkään jatkuneesta kaksikielisyydestä. Vanhoista asiakirjoista löytyy suomalaiseen taustaan viittaavia henkilöiden lisänimiä, kuten Kahari, Väkivasara ja lukuisat Finne-nimet. Itse pitäjän nimi perustuu suomalaiseen murresanaan perna, pärnä, joka tarkoittaa lehmusta tai jalavaa.

Agricolan kotitalo Torsbyn kylässä oli ruotsinkielisellä alueella, mutta siitä ei ole tietoa, mitä kieltä tai kieliä kotona puhuttiin. Ruotsi oli ilmeisesti pääkieli, mutta sen rinnalla voitiin käyttää suomea ja tarpeen tullen muitakin kieliä. Vauraassa talossa oli oman perhekunnan lisäksi palkkatyövoimaa. Pitäjän läpi kulki Suuri rantatie, jota pitkin matkasi virkamiehiä, sotilaita, pappeja ja muuta väkeä Turun tai Viipurin suuntaan. Suomen etelärannikolla Sipoon saaristosta aina Koivistolle asti käytiin ns. seprakauppaa virolaisten kanssa.

1800-luvulta asti on kiistelty siitä, oliko Mikael Agricolan äidinkieli ruotsi vai suomi. Perinteinen termi äidinkieli perustuu siihen ajatukseen, että pikkulapsi oppi kielensä häntä hoivaavalta äidiltä. Nykyään puhutaan kuitenkin usein ensikielestä. Lapsi voi kasvaa monikielisessä ympäristössä ja oppia useita kieliä jo varhaislapsuudessaan. Tällöin kielet yleensä eriytyvät käyttöyhteyden ja puhekumppanin mukaan: äidin kanssa puhutaan yhtä kieltä, isän kanssa toista ja leikkitoverien kanssa kolmatta. Niistä Pernajan pojista, jotka Agricolan lisäksi lähtivät opiskelemaan Wittenbergiin, tiedetään ainakin Martti Teitin ja Erik Härkäpään osanneen suomea.

Suoria todisteita Agricolan suomen kielen taidosta tai sen puutteesta on etsitty hänen suomenkielisistä julkaisuistaan. Teoksista löytyy runsaasti kohtia, jotka nykysuomalaisen silmissä näyttävät oudoilta tai suorastaan virheellisiltä. Näihin on kuitenkin monia eri syitä. Yksi keskeisimpiä on se, että tekstit ovat käännöksiä muista kielistä ja käännösperiaatteet olivat 1500-luvulla toisenlaiset kuin nykyään. Agricolan aikana pyrittiin varsinkin pyhiä tekstejä kääntämään mahdollisimman sanatarkasti ja säilyttämään ilmauksen alkuperäinen rakenne, oli se sitten kohdekielen mukainen tai ei.

Agricolan teoksiin sisältyy mitä ilmeisimmin myös muiden kuin Agricolan itsensä kääntämiä osia, ja kääntäjien kielitaito on saattanut vaihdella paljonkin. Kääntäminen oli vaikeaa myös siksi, että monia teksteissä esiin tulevia asioita ei koskaan aiemmin ollut ilmaistu suomeksi eikä sopivia malleja tai esimerkiksi sanakirjan tapaisia apuvälineitä ollut olemassa. Lainasanoja ja lainattuja rakenteita on runsaasti.

Agricolan aikana ei vielä ollut vakiintunutta suomen yleiskieltä, ja sen vuoksi teksteihin sisältyy paljon sellaista, mikä nykyään tunnetaan vain murteista. Esimerkiksi Agricolan tapa käyttää taipumatonta kieltosanaa ei kaikissa persoonamuodoissa (ettei sinä vieroinut, jollei me riko, ettei te etsi jne.) on tavallinen piirre varsinkin lounaismurteissa. Sellainen kieltolausetyyppi, jossa persoonapääte liitetään kieltoverbin asemesta pääverbiin (muutomat ei ikänäns viitsivät, jotka ei ovat), on todettu yleiseksi Pernajan lähistöllä puhutuissa murteissa.

Erityisesti Pernajan seudulle viittaavia murrepiirteitä on muitakin. Näitä ovat esimerkiksi se-pronominin illatiivimuoto sihin, e-loppuisten substantiivien vokaalivartaloisissa muodoissa nykyisen ee:n paikalla oleva ei (anteiksi, elävän lähtein vesi, aurinkoisen paistein kanssa, makian puheins kautta) sekä adverbijohdos parahuten ’parhaiten’.

Agricolan teoksista löytyy myös murresanoja, joita ei tunneta muualta kuin kaakkoishämäläisistä murteista, esimerkiksi astaita ’havaita’, leitsata ’opastaa’, erähän ’pois’. Suurta virtaa merkitsevä kymi tunnetaan yleisnimenä vain Kymijoen ympäristössä.

Agricolan omaa kieltä voi tutkia hänen runoistaan, joista osa on itsenäisesti sepitettyjä. Runomitan ja loppusointujen tavoittelusta tosin johtuu, että säkeiden lopussa saattaa olla epäsäännöllisiä typistettyjä muotoja. Joka tapauksessa runoissa herättää huomiota se taidokkuus, jolla Agricola käyttää infinitiivi- ja partisiippimuotoja lauseenvastikkeen tapaisina rakenteina: niin kaikki pyhät eläisäns teit; muistas siis rukoollessas heitä; tietens se sielut kadottaa; ne kolmet jäit pränttäämät; ellei me suomalaiset präntättyy saa koko Bibliaa; sen ajan uskon pian tulevan; etkös ‒ ‒ äkkää haiseva raato olevas ja matoin eväs kuoltuas. Myös omistusliitteiden käyttö näissä rakenteissa on idiomaattista.

Pernajan seudulle viittaavat murrepiirteet ja Agricolan kyky käyttää spontaanisti suomelle ominaisia mutta kielenoppijan kannalta vaikeita verbirakenteita todistavat, että vaikka Agricolan ensikieli ja kotikieli olisikin ollut ruotsi, hän on jo lapsuudessaan oppinut käyttämään suomen kieltä syntyperäisen suomalaisen tavoin.

(K. H.)

Tämä artikkeli on julkaistu torstaina 23. syyskuuta 2021 kello 1.56 ja sen aiheena on Tietoiskut. Artikkelin on kirjoittanut Kaisa Häkkinen. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.